“13 vuotta, 100 000 € säästöä” – Leomuovi Oy:n tuottoisimmat neliöt löytyvät Nokian Capacitors -estokelaparistojen alta

03.11.2026 | Loistehon kompensointi, Referenssit

Harva suomalainen yritys voi tähytä historiikissaan 90 vuoden taakse. Leomuovi Oy:ssä se onnistuu ja pääpaikka on vieläpä pysynyt lähellä alkuperäistä synnyinkotia. Veikko Lapinleimun alulle panemaa työtä jatkavat nykyiset omistajat Risto Kalliainen ja Sami Rantala. Heistä Kalliainen on toimitusjohtanut merkittävää kasvua jo yli neljännesvuosisadan.

Nykyään yhtiöllä on tuotantoa Toijalassa, Kankaanpäässä ja Uudessakaupungissa kaikkiaan 80 työntekijän voimin. Valtaosa asiakkaista löytyy valmistavasta teollisuudesta, mutta myös kuluttajille löytyy muunmuassa astioita ja sienikoreja.

Kotonaan kuka tahansa voi nähdä Leomuovin tekosia kääntämällä katseensa kattoon. Sieltä löytyy esimerkiksi Fläkt Woodsin korvausilmaventtiileitä. Yhtiö valmistaa paljon komponentteja myös esimerkiksi ikkunoihin, oviin sekä kiukaisiin.

Rutkasti monipuolista kalustoa

Kolmessa tehtaassa muovia ruiskupuristetaan, ahtopuristetaan, suulakepuristetaan ja puhallusmuovataan kaikkiaan 77 ei tyyppisellä ja ikäisellä koneella. Vaatimukset sähköjärjestelmille ovat tietenkin kovat ja loistehon kompensointi on yksi merkittävistä tekijöistä siinä yhtälössä.

– Koneiden ikäluokat on sieltä 1980-luvulta ihan 2020-luvulle saakka ja tietysti vanhemmissa koneissa on sitä loistehon tarvetta. Uusimpien koneiden kanssa ongelma on tietysti pienempi, toteaa Leomuovi Oy:n toimitusjohtaja Risto Kalliainen.

“Olisi kannattanut laittaa kompensointi heti kuntoon”

Kalliaiselle kompensoinnin todellinen hyöty kirkastui, kun hän ryhtyi ynnäilemään paljonko järjestelmistä sekä niiden huolloista on maksettu ja paljonko laitteet ovat tuottaneet säästöjä.
– Firman tuottoisimmat neliöt löytyvät noiden estokelaparistojen alta. 13 vuoden aikana säästöä on kertynyt noin 100 000 €. Olisi kannattanut laittaa kompensointi kuntoon silloin heti 2001, kun ostin firman. Säästöt olisivat olleet aika valtavia.

Tuttu ja tuntematon toimittaja

Yhteistyö Hämeen Sähkö Oy:n kanssa alkoi 2012. Verkkoyhtiölle maksettiin loistehomaksuja ja kompensointeja asentava paikallinen firma sattui ottamaan yhteyttä. Kävi ilmi, että vanha kompensointi ei toiminut lainkaan ja se korvattiin uudella laitteella.

Kalliaisen mukaan aloittaminen oli helppoa, kun kyseessä oli tuttu yritys. Ihan kaikkea ei kuitenkaan tiedetty.
– Paikallinen yritys otti paikalliseen yritykseen yhteyttä ja kävi ilmi, että he tekevät myös tällaista. Kun me oltiin jo ehditty miettimään, että tällaista tarvittaisiin, niin mehän lyötiin sitten hynttyyt yhteen.

Heti ensimmäisestä asennuksesta saakka Hämeen Sähkö on hoitanut Leomuovin kompensointilaitteistojen huollot tuotantoon sopivilla aikatauluilla. Se onkin tärkeää, kun tuotannon alasajoon ja uudelleen käynnistämiseen kuluu helposti puoli päivää.

Pääkeskuksen uusimisen jälkeen Hämeen Sähkö myös hoiti toisen, jo tehtävästään luovuttaneen estokelapariston vaihdon. Lisäksi yhteistyö on pitänyt sisällään esimerkiksi sähkölaitteistojen lämpökuvauksia.

Varaukseton suosittelu hymyn kera

Kalliainen kiittelee yhteistyökumppania järjestelmälliseksi ja joustavaksi.
– Kun he sanovat tekevänsä jotakin, niin he myös tekee. Koneet on huollettu, niistä löytyy huoltopäiväkirjat ja merkinnät. Meidän ei tarvitse miettiä ollenkaan, että ovatko laitteet kunnossa ja toimivatko kuten pitää.

Toimitusjohtajan ja yrittäjän näkökulmasta myös suositteleminen on helppoa.
– Ei voi muuta kuin ehdottomasti suositella ihan kaikille. Nämä säästöt, mitä on saatu matkan varrella, niin eihän ne laita muuta kuin hymyn yrittäjän huulille, Kalliainen iloitsee.